Pöytä

Yhdessä päivässä ehtii tehdä ja ennen kaikkea tuntea paljon. Ehtii huristella autolla maalle, vaihtaa tennarit lenkkareihin ja kadota ovelle vastaan tulleen koiran kanssa lenkille vesisateeseen. Ehtii katsella peltoja, palauttaa mieleen muistoja, juoda teetä ja lukea Aamulehteä lattialla aina siihen saakka, kunnes koira käy pötkölleen lehden päälle estäen kotimaan uutisten lukemisen. Ehtii syödä isän leipomaa omenapiirakkaa, jutella säistä ja joutsenista. Ehtii tyhjentää pöytälaatikot, antaa muistojen virrata suureen pahvilaatikkoon.

Kuinka haikealta tuntuikaan kantaa suurta, puista pöytää autoon ja täyttää sen jättämä tila pienemmällä, minulle täysin merkityksettömällä pöydällä. Nuoruuteni huone menetti sydämensä, mutta nyt sain sen mukaani etelään. Tänään teimme minulle ikioman työpisteen, löysimme sille oman sopen portaiden alta. Koti näyttää ja tuntuu nyt entistä kotoisammalta. Tämän pöydän ääressä voisi istua koko illan ja yön, istua ja vain olla, nauttia tästä tunnelmalliselta nurkkauksesta, kodin tunnusta.