Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa, mutta silti jo pidemmän aikaa on tuntunut siltä, että aika loppuu kesken. Kiiruhdan paikasta ja asiasta toiseen, välillä unohdan syödä ja kalenteriin merkityt asiat siirtyvät päivällä, usein useammallakin, eteenpäin.

Marraskuu ja pimeys eivät onneksi ole uuvuttaneet niin kuin tavallisesti, naapurustoon syttyneet jouluvalot luovat lämmintä tunnelmaa ja iltakävelyillä huomaan haaveilevani, ihmetteleväni.

Muistikirjan sivun täyttyvät huomaamatta, sen siitä saa kun pitää taukoa internetmaailmasta, tästä blogeista ja muistakin.

Töissä onnistun, eilen söimme oppilaiden kanssa keksejä ja tänään puhuimme joululahjoista. Tunnin päättyessä hämmennyin erään opiskelijan herrasmiesmäisestä käytöksestä ja sain hymyssäsuin lausutun "Ei me kaikki miehet olla ihan idiootteja" -lopputervehdyksen.

Illan pimetessä pakkaan työhuoneen tavaroita laatikoihin, pois tulevan remontin alta. Säilön, vien turvaan. Poisheittäminen tuntuu usein vaikealta, jotenkin brutaalilta. Joskus sekin on silti tehtävä.

On ollut hyvästejä, luopumista, itkua ja naurua.
Rakkautta ja eropuheita, kamalia iltoja ja hyviä aamuja. Käsi kädessä käveltyjä iltalenkkejä.

Opettelen epävarmuuden hyväksymistä.

Lisäksi on jälleen se aika vuodesta, kun elän pelkillä mandariineilla. Elämässä on onneksi asioita, jotka eivät ikinä muutu.