Kivaa

On ollut viileää ja tuulista. Töissä kääriydyn paksuihin huppareihin ja ihmettelen Kirstiä, joka pärjää aamusta alkaen pelkällä t-paidalla. 

Juho ajeli ympäri hautausmaata pienellä traktorilla, minä ja Anni istuimme peräkärryn kyydissä. Vanha nainen hymyili ja sanoi, että kaupan kassojenkin pitäisi näyttää yhtä iloisilta ja hyväntuulisilta, kuin miltä me siinä hetkessä näytimme.

Ovenpieliin asetetut juhannuskoivut kaatuilivat, niitä sai olla nostelemassa koko ajan. Vielä työpäivän päätteeksikin kävin askartelemassa hienot naruviritelmät, vaikkeivät ne paljoa taida auttaa.

Oli Annin viimeinen työpäivä, kolme viikkoa on mennyt yhdessä hujauksessa. En voi ymmärtää.

Sammalmätästä pitkin käveli iso koppakuoriainen, sillä oli kuusi karvaista jalkaa, sympaattiset tuntosarvet sekä tuuhea parta suun edessä. Ristimme kuoriaisen Tapioksi, katselimme, kuinka se huojui pihan poikki ulkovarastoon.
Puhuimme Muriel-kanista sekä uudesta tulokkaasta, jolle Anni aikoo antaa nimen Sulo Veikko.

Kirjaston hyllyistä tarttui mukaan monta kirjaa, ja minusta tuntuu siltä, etten halua tänä juhannuksena lähteä minnekään, vaikka suunnitelmia onkin tehty suuntaan jos toiseenkin. Juuri nyt tahtoisin vain kääriytyä vilttiin, keittää teetä ja nauttia siitä, että on kerrankin aikaa vain olla ja rauhoittua. En ole vielä tänä kesänä tainnut olla kahta päivää peräkkäin kotona, kirjoihin syventymisestä olen vain haaveillut.

Kotona koira oli mielenosoituksellisesti repinyt roskikseni, levittänyt kaiken silpun huoneeni lattialle. Raukka tarvitsisi selvästi kaverin, minä selaan ilmoituksia enkä löydä sopivaa, taidan etsiä sellaista, mitä ei ole edes olemassa.

Saan pitkiä sähköposteja toiselta puolen Suomea, ne ovat täynnä hymyilyttäviä sanoja, lausahduksia, ajatuksia, suunnitelmia, toiveita. Vastaan takaisin samalla mitalla, mahtipontisemminkin, toisinaan vain puolikkaalla sanalla, ja silti tulen ymmärretyksi.

Ikäviäkin asioita on, sellaisia, jotka yrittävät tuoda stressin keskelle leppoista kesää.
Hiukset ovat liian pitkät ja haalistuneet, onneksi ne saa nutturalle ja monille muille hienoille kampauksille. Haaveilen vaaleista hiuksista, välillä taas suklaanruskeista, vaikka tiedänkin pitäytyväni punaisissa.
Olen unohtanut vuokrasopimuksen irtisanomisen ja muuttosuunnitelmat aivan kokonaan, voi olla, että syksyllä löydän itseni edelleen neljännestä kerroksesta. Ei se mitään.
Yliopistolle pitäisi postittaa papereita, pari kesätenttiä pitäisi käydä tekemässä. Vielä on onneksi aikaa.

Siivoilen, syön suklaapisarakeksejä ja kuuntelen musiikkia, joka sekä naurattaa että tuo mieleen muistoja.
Yritän keksiä isälle juhannustekemistä, rohkaisen lähtemään ihmisten ilmoille, ties vaikka tapaisi siellä jonkun.

Ensi viikolla minua kutsuu Turku, en millään malttaisi odottaa sen aurinkoisia katuja. Nyt kuitenkin nautin raikkaasta ilmasta metsäteillä, sadepisaroista iholla.

Tänään on aikaa kävellä pitkä iltalenkki, huomenna on aikaa nukkua pitkään. Kuten ystäväni tänään totesi, on kaikki jälleen aika kivaa.