Päivällä sukujuhlat (tai oikeammin kesätyökaverin 50-vuotisjuhlat), illalla ihana Tampere.
Juhlissa huvitti, kun jouduin yllättäen taiteilemaan "siviiliminäni" ja seurakunnan edustajan välillä, kun tuttu pastori halusi minut seurakseen laulamaan ja ojentamaan srk:n tervehdystä.
Vapputorilla tapasin kiinnostavan myyjän. Sain seitsemän metrilakua kahdella eurolla, suudelman kädelle sekä hyvänpäiväntoivotuksen.
Vaikka mikään elokuva, missä Colin Firth avaa suunsa edes kerran ei voi olla huono, oli tämä raina kerrassaan upea. Eläydyin penkissäni täysin: koin suurta myötähäpeää kuunnellessani änkyttävän miehen epäonnistunutta puhetta; samaistuin Yrjöön kun tämä valitti, ettei hänestä ole mihinkään, ettei mikään onnistu; itkin, kun Yrjö löysi ystävän, jolle hän pystyi ensimmäistä kertaa elämässään puhumaan henkilökohtaisista asioistaan; hymyilin niin vimmatusti, kun Yrjö lopulta voitti puheongelmansa. Heikkouksien voittaminen ei ole mahdotonta, ei ainakaan jos vieressä on ystävä, johon voi luottaa sataprosenttisesti.
Tampere oli tänään kaunis, mutta tuntuu silti hyvältä olla kahden viikon tauon jälkeen Jyväskylässä omassa kämpässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti