Ostin pyörän. Se on ihana ja minä onnellinen. Olin koko päivän yhtä hymyä ajellessani kaupungilla.
Istuin paljon parvekkeella ja tajusin rakastavani sitä. Neljännestä kerroksesta avautuu hienot näköalat.
Kävelytien varteen oli levitetty maalauksia, käsitöitä, rannekoruja. Myyjänaiset rupattelivat iloisesti keskenään, minä istuin penkillä ja luin kirjaa (Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin on upea, vaikka olen vasta sivulla 58.)
Puhelin soi, yllätyin, ilahduin. Sanoin voivani hyvin ja todella tarkoitin sitä. Hetken päästä alkoi kuitenkin itkettää, niin kuin aina, kun joku ilmaisee välittävänsä ja tulee liian lähelle.
Itkeminen teki hyvää.
Unohdin avaimet kotiin eikä kämppis ollut paikalla, Maikki keitti minulle teetä ja teki pedin lattialle.
Ne olivat Emmin kanssa tyhjentäneet pakastimen ja löytäneet sieltä mustikoita. Minun mustikoitani, puolentoista vuoden takaa...
Tänään olen keittänyt mannapuuroa, miettinyt mitä kaikkea haluan tehdä ennen sunnuntaita ja tullut siihen tulokseen, että ennen kesälaitumille lähtöä on sanottava paljon ja tehtävä vielä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti