Kun perjantaina saavuin Jyväskylään, minua oltiin asemalla vastassa puvuntakissa ja lappu kainalossa (siis juuri sellainen lappu, joita näkee lentokenttien terminaaleissa, kun on saavuttu kaukaisia sukulaisia vastaan).
Se ilta oli varattu hyvälle viinille, hieman tavallista kalliimmalle pakastepizzalle sekä pitkille keskusteluille parvekkeella auringon laskiessa ja hämärän vallatessa ylioppilaskylän.
Seuraavana iltana asuntooni kokoontui kasa osittain toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Sillä porukalla oli hyvä lähteä viereiseen ravintolaan kuuntelemaan M:n serkun ja tämän kaverin bändejä. Niitä samoja, joita silloin joskus alkukeväästäkin, kun oli vielä lunta ja olin vasta palannut takaisin Jyväskylään.
Viikonloppu ei ole ikinä huono, jos se on täynnä ihania ihmisiä, ja jos se jättää jälkeensä parin tyhjiä viinipulloja, leveitä hymyjä sekä nimikirjoituksia täynnä olevat heinäseipäistä tehdyt sisustustikkaat, joissa lukee nyt myös "Rakkas", vaikka kirjoittaja lieneekin tavoitellut hieman toisenlaista sanaa.
Nyt olen jälleen kotona, on ollut hyvä maata selällään lattialla ja miettiä, miten paljon järjestyksessä oleva huone vaikuttaa myös päänsisäiseen järjestykseen. Sekä tietysti sitä, missä vaiheessa elämää sanoista Kiitos tilannetajusta on tullut yksi suurimmista kohteliaisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti